maanantai 19. tammikuuta 2015

Korea, Japani, Korea, Suomi

Hellurei! :)

Tässä ois nyt sitten tämä luvattu viimeinen postaus Suomesta. Jos kerron liian tarkkaan viimesistä viikoista niin tämä ei loppuis koskaan, joten minä kirjoitan silleen lyhyemmin.


 Koeviikon (josta ei ole mitään kovin olennaista kirjoittamista) jälkeen meidän koko luokka ja luokanvalvoja kävimme yhdessä elokuvissa, syömässä ja karaokessa.





 Niinkuin taisin jo aiemmassa mainita joulun ajan olin matkalla Japanissa. Meidän koulu siis teki vierailun ystävä koululle noin 30 oppilaan voimin. Olimme japanissa 4 päivää - 3 yötä, josta 2 yötä olimme isäntäperheissä ja yhden hotellissa.

Japanilaisen isäntäperheen sisko ja ravintola, jossa kävimme syömässä. Minun kanssani samassa perheessä ollut Jiyeon lupasi lähettää minulle kuvia, jotka otti perheessä, mutta niitä ei ole näkynyt, joten minulla ei ole tämän parempia kuvia.
 Syömässä japanilaisella koululla. Siellä me näyttäydyimme kaikille oppilaille istumalla lavalla, osallistuimme erilaisille rasteille ja söimme.
Turisti kohde, jonne tämä sisarkoulu meidät vei.
 Temppeli, jolla pysähdyttiin matkalla hotellille.


 Osana meidän hotellia oli huvipuiston tapainen alue, jossa oli esim. kauhutaloja.

 Hotellia ja alhaalla jokin nähtävyys missä käytiin.



 Viimeisenä japanin päivänä onnistuin myös näkemään Momokaa, jonka entinen host-sisko olen.


Sitten alkoikin jo viimeinen kouluviikko, joka meni varsin haikeissa fiiliksissä, paljon kuvaillessa.



 Viimeisenä päivänä minun ja Getrudan täytyi ensin kiittää ja hyvästellä opettajat ja sitten koko koulu. Meillä oli myös luokkien välinen laulukilpailu, joka meni meidän luokalla aika huonosti.
Luokassa luokka näytti tekemänsä hyvästely videon, jonka aikana minä itkin ja paljon, mikä tuntui yllättävän muut, ja antoi minulle lahjan. Ja minä tietysti vielä hyvästelin heidät.




Viimeisellä viikolla en ollut kotona yhtään päivää vaan vähintään kiersin itsekseni, joitakin paikkoja, mutta joka päivältä ei ole mielenkiintoisia kuvia.
 Syömässä ja kissakahvilassa kavereiden kanssa.


 Ja costume tarrakuvissa ja kakkubufeessa syömässä.

 Siskojen ja omman kanssa kylpylässä/saunassa.
Ja karaokessa.

 Viimeinen vierailu koululle hakemaan todistukset, ja sieltä jäätelön kautta YFUlle.

 Minkä jälkeen vielä palelemaan Han-joelle.

 Ja viimeistä kokonaista päivää vietin osittain Nahyonin kanssa, johonka olen nyt Suomessakin pitänyt eniten yhteyttä.

 Lentokentällä lauantai aamuna vielä Sannin ja minun isäntäperheen kanssa, ennenkuin lähdimme turvatarkastukseen, jonka edessä itkettiin porukalla. 
Ja noin 10 tuntia myöhemmin oman perheen kanssa Helsinki-Vantaalla.

Nyt olen ollut Suomessa reilun viikon ja ikävä takaisin Koreaan on pahempi, kun missään vaiheessa vuotta oli Suomeen. Koulun olen aloittanut yhdellä englannin kurssilla ja parilla itseopiskeltavalla, luokattomaan lukioon olisi helpompi palata.

Tässä nyt oli tämä hyvin vähän tekstiä sisältävä todennäköisesti viimeinen postaus tähän blogiin. Minulla ei siis ole aikomusta jatkaa bloggaamista tässä tai missään muussakaan osoitteessa. On tämä ollut sen verran tuskaista, mutta saattaahan se mieli joskus muuttua. Jos koreaan tai jonnekin muualle lähteville vaihtareille tulee kysymyksiä, joita haluaisi minulta kysyä, niin tätä tai jotain muuta mahdollisesti tiedossa olevaa reittiä saa kysyä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hyvin vähän raportoitavaa

Heipä hei.

Ja näin alkaa tämän blogin todennäköisesti toiseksi viimeinen postaus. Hui.
Vuotta on jäljellä vähän yli 3 viikkoa, mikä on aivan kauheeta. Olen jo nyt monesti saanut koulussa itkua pidätellä, kun oli viimeinen klubitunti ja näin. Koulupäiviä minulla on enää jäljellä neljä NELJÄ! , kun tämä viikko on kokeita, eli minulla on vapaata ja ensiviikkolla pääsen koulunkautta japaniin neljäksi päivää.

Ja tähän väliin kiitän joulukorteista, niitä on tullu useita. Hyvää joulua vaan sinnekin!

Minulla ei vieläkään kummosta kerrottavaa ole. Minun elämä on tässä viimesen parinkuukauden ajan ollu pelkästään koulua ja ympäriinsä kiertelyä, joista kummastakaan ei ole paljoa kerrottavaa. Tai edes kuvia.



Ihmeitä kun ei tosiaan ole kirjoittaa niin laitetaan pari kuvaa koulusta, siellähän suuri osa minun ajasta kuluu.
 Sonmin ja minä. Ja alemmassa ollaan sitten Nahyonin kanssa.

Tällaiset saatiin siitä videosta, josta kerroin jossakin aiemmassa postauksessa.

 Täällä on melko kylmää, tänäänkin yli 10 astetta pakkasta, ja luntakin on jonkun verran. Välillä jopa kaduttaa hieman etten ottanut toppatakkia Suomesta mukaan.



 Aikoja sitten oli lyhtyfestivaali tuolla Soulin keskustassa. Käytiin sitä katsomassa omman, Seonhgeen ja Junheen kanssa. Ihmisiä oli ihan liikaa ja jotta olisi päässyt alas kävelemään lähemmäs noita niin olisi pitänyt odottaa 90 minuuttia. Todettiin sitten että meille riittää kauempaakin katsominen. Minulla ei ole mitään havaintoa kuinka pitkälle näitä lyhtyjä riitti. Me ei kuitenkaan kävelty lähellekään loppua.






 Seuraavalla viikolla kävimme Gertrudan kanssa siellä koulun jälkeen, kun hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä pimeällä.



Näiden kuvien ja seuraavien kuvien välissä on paljon tapahtumia ja tekemisiä, mutta niistä ei oikein ole kirjoitettavaa tai kuvia, joten...   Nämä on sitten tältä päivää.
 Kävimme Gertrudan kanssa kävelemässä ja katsomassa kadulla olevaa taidetta. Gertruda lähettä terveisen että oli hauskaa, mutta kamalan kylmää. Oli siis tosiaan jotain -10C ja välillä aika kova tuuli. 







Kiertelyn jälkeen päädyttiin CU:hun lämmittelemään ja syömään.


Tässä oli tälläinen pikkupostaus. Se olis sitten...
.. ja seuraava postausta voikin varmaan odotella kun olen jo Suomessa.